- SARV
- Aiempia tapahtumia
- Tapahtumia vuonna 2011
Suomen arvostelijain liiton Kopiosto-apurahat kriitikoille 25.08.2011
Suomen arvostelijain liitto ry julistaa haettavaksi taidekriitikoille suunnattuja Kopiosto-apurahoja. Hakuaika on 1.9.-30.9.2011.
Apurahat rahoitetaan arvostelujen valokopioinnista maksetuilla tekijänoikeuskorvausten tuotoilla. Apurahojen jaosta päättää SARVin hallitus. Kopiosto-apurahaa voivat hakea kaikki arvosteluja kirjoittaneet, joiden Kopiosto-valtakirja on jätetty SARViin.
Hakemukset ovat vapaamuotoisia, mutta niissä on mainittava:
- haetaan Kopiosto-apurahaa
- hakijan nimi ja yhteystiedot
- syntymäaika ja SARViin liittymisvuosi
- ala, jota edustaa kriitikkona
- mediat, joihin hakija on viime vuosina kirjoittanut arvosteluja
- hakijan kolmen viime vuoden aikana saamat apurahat
- suunnitelma apurahan käytöstä lyhyesti. Tarvittaessa pidempi suunnitelma liitteenä.
Apurahat myönnetään kohdeapurahoina arvostelijana työskentelyyn tai arvostelijan ammattitaitoa kehittävään hankkeeseen, kuten opintomatkaan tai kurssimaksuihin. Lisäksi halutaan tukea Kritiikin Uutisten kanssa toteutettavia artikkeleita, koska arvostelijoiden mahdollisuudet julkaista alaansa koskevia tärkeitä artikkeleita ovat kaventuneet muissa medioissa.
Apurahoja ei myönnetä työvälineisiin, elinkustannuksiin tai jo toteutuneisiin hankkeisiin. Myönnetyt apurahat maksetaan 16.1.2012 jälkeen. Apurahaa ei myönnetä hakijalle, joka on saanut edellisessä haussa SARVilta Kopiosto-apurahan.
Apurahan saajan on annettava apurahan käytöstä alkuperäisiin tositteisiin perustuva selvitys liiton hallitukselle vuoden 2012 loppuun mennessä. Selvityksen laiminlyöjälle ei enää myönnetä Kopiosto-apurahaa.
Hakemukset tulee toimittaa mieluiten sähköpostilla osoitteeseen: info@sarv.fi. Postitse Suomen arvostelijain liiton toimistoon (Hietalahdenkatu 2 B 23 a, 00180 Helsinki) viimeistään 30.9.2011 (viimeisen hakupäivän postileima tai sähköpostin aika riittää). Postitettavien hakemusten tulee olla A4-kokoiselle, valkoiselle paperille yksipuolisina tulostettuja. Älä nido papereita tai liitä niihin mitään kopiointia hankaloittavaa.