Elokuvajaoksen tunnustuspalkinto Timo Matoniemelle
Kunniakirja KAVA:n kirjaston hiljaisen tiedon ylläpitäjälle
SARVin elokuvajaos on myöntänyt tunnustuspalkinnon KAVA:n kirjastonhoitaja Timo Matoniemelle (s.1954).
Tunnustuspalkintona myönnettiin kunniakirja. Julkistamistilaisuus oli Espoo Cinéssä 21.8.2008. Palkinto ei ole vuosittainen, vaan se myönnetään ainoastaan tarpeen vaatiessa henkilölle tai instituutiolle, jonka elokuvakriitikot katsovat merkittävästi helpottaneen työskentelyedellytyksiään.
Matoniemi sai kunniakirjan tunnustuksena ansioistaan KAVA:n kirjaston hiljaisen tiedon ylläpitäjänä. Elokuvajaoksen mukaan Matoniemestä tekee ainutlaatuisen hänen laajan yleissivistyksensä tuoma kyky luokitella elokuva-aiheisen aineiston käyttökelpoisuutta kirjaston asiakkaiden tarpeisiin.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kirjasto on perustettu samaan aikaan kuin elokuva-arkisto, 1957. Kokoelmassa on 28 000 kirjaa ja 950 aikakausjulkaisunimekettä sekä 43 000 leikekansiota. Kirjasto toimii Helsingissä KAVA:n tiloissa, Pursimiehenkadun 29-31 A, 4.krs.
Elokuvakriitikolle ja -toimittajalle KAVA:n kirjasto on paras mahdollinen paikka tiedonhakua varten. Mittavissa kokoelmissa varhaisin aineisto on jopa 1910-luvulta. Kirjaston palvelualtis henkilökunta järjestää kirjan kaukolainana naapurimaasta vaikka parissa päivässä.
Lisätietoja:
Elokuvajaoksen puheenjohtaja
antti.selkokari@netti.fi