SARVin lausunto 7.12.2009
09.12.2009
Suomen arvostelijainliiton vastaus OPM:n lausuntopyyntöön tekijänoikeuden työsuhdeolettamaan
Lausunto työryhmän esityksestä tekijänoikeuslain muuttamiseksi.
Suomen arvostelijain liitto ry kiittää lausuntopyynnöstä
ja toteaa kunnioittaen lausuntonaan seuraavaa:
Opetusministeriön kokoaman virkamiestyöryhmän esitys tekijänoikeuden
työsuhdeolettamasta siirtäisi ilman lisäkorvausta kaiken työ- ja virkasuhteessa
tehdyn työn käyttö,- muuttamis- ja edelleenluovutusoikeuden automaattisesti
ja ilman rajoituksia työnantajalle.
Tämä esitys on kaikin tavoin kelvoton toteutettavaksi eikä se
saa johtaa lakiesityksen antamiseen eduskunnalle.
Esitys veisi valtavan omaisuusmassan yhdellä päätöksellä tuhansilta
yksittäisiltä ihmisiltä lähinnä media-alan suuryrityksille - jotka ovat osin
ulkomaisessa omistuksessa.
Tällainen tarve ei perustu mihinkään työmarkkinoiden tai kansallisiin
tarpeisiin. Kyse on lisäksi sen suurusluokan omaisuuden siirrosta,
että laki saattaisi vaatia perustuslain säätämisjärjestystä.
Muutos olisi myös täysin tarpeeton, sillä kaikilla tekijänoikeusteollisuuden
ydinaloilla - ja monilla muillakin - on voimassa tekijänoikeuksien
siirtymistä määritteleviä sopimuksia. Jos jollakin rajatulla alalla ei ole,
on helpompaa luoda sille sopimus kuin muuttaa koko
tekijänoikeusajattelumme perustaa sekä romuttaa monien alojen jo
pitkään kehitellyt, niille vakiintuneet käytännöt.
Työryhmä väittää, että muutosta ei työmarkkinoilla tapahtuisi kuin
marginaalisesti; asioista sovittaisiin edelleen yhdessä.
Heidän esittämänsä pakko-ottolaki kuitenkin määräisi, että ellei mitään
sovita, vapaat käyttöoikeudet teoksiin siirtyvät automaattisesti työnantajalle.
Miksi ihmeessä kaikkia oikeuksia vuosia vaatineet suuryritykset enää
sopisivat tällöin yhtään mitään? Jos ei sovita, ne saavat kaiken ilmaiseksi.
"Ehdotettava pykälä noudattaa sopimusvapauden periaatetta", työryhmä
kirjaa vastoin tosiasioita. Sen esitys nimenomaan tuhoaisi sopimusvapauden.
Työryhmä toteaa olevansa tasapuolinen, koska se jättäisi työntekijälle
rinnakkaisen oikeuden työnsä muuhun käyttöön. Tämä on pikkunäppärää
sanailua. Työlainsäädäntö, työehtosopimukset ja työsopimukset
kieltävät työntekijöiltä kilpailevan toiminnan. Jos työnantaja saa oikeuden
myydä teoksia kenelle tahansa koska tahansa millaisina tahansa -
kuten työryhmä esittää - voidaan kaikki toiminta tulkita sen kanssa
kilpailevaksi. Työpaikoille voisi syntyä suosikkijärjestelmä:
yhtiön johdolle sopiva tekijä voisi saada luvan hyödyntää
työtään, yhtiölle hankala ei.
Esitys on uhka demokraattisen järjestelmämmeytimelle,sananvapaudelle.
Jos suuret mediayhtiöt painostavat kaikki yksinoikeudet freelancereilta
itselleen ja saavat lakiesityksen mukaisettyösuhteisten oikeudet,
pari suurinta mediayhtiötä voi määrätä valtaosasta mediassa julkaistun
aineiston uudelleenkäytöstä.Ne asettavat ehdot ja hinnat, määräävät kuka saa
julkaista ja mitä. Tätä sananvapauden oligopolia vahvistaisi mediayhtiöiden
nykyinen pyrkimys painostaa freelancer-työn yksinoikeudet itselleen.
Ehdotettu lakimuutos iskisi välitömästi freelancereihin siltä osin
kuin he tekevät työtä työsuhteessa, vaikka kuinka lyhyessäkin.
Tämä on tilanne monilla esittävillä taitelijoilla taiopetustyötä tekevillä.
Samoin radiolle ja televisiolle tehty freelancer-työ on lakiemme mukaan
työsuhteista. Työryhmä painottaa erityisesti, että "Yleisen olettamasäännöksen
toimivuuden kannalta ei ole järkevää jättää tiettyjä suojakohteita
olettaman ulkopuolelle." Muusikoiden, näyttelijöiden ja
radiofreelancerien teosten oikeudet on siis siirrettävä pelkän
johdonmukaisuuden vuoksi työnantajille.
Emme ymmärrä miksi, eikä työryhmäkään sitä osannut tai
halunnut perustella.
On aivan varmaa, että tällaisen lain toteutuessa mediayhtiöt
kääntäisivät kaiken tarmonsa freelancereiden oikeuksia vastaan.
Kun jo ennen nyt muotoiltua lakiesitystä voitonvarma
Sanoma News perusteli virheellisesti freelancereiden kaikkien
oikeuksien viemistä alan tavalla, ei olisi pienintäkään
toivoa uskoa mediayhtiöiden jättävän freelancereiden oikeuksia rauhaan.
Esitys siirtäisi toteutessaan yliopistojen ja muun tutkimuksen käyttö-,
edelleenluovutus- ja muuttamisoikeudet työsuhteissa työnantajille.
Työryhmä uskoo esityksessään alan käytännöntakaavan, että nämä oikeudet
eivät siirry. Miksi se sitten haluaa siirtää ne lailla tutkijoilta?
Mitä merkitsisi Suomen tieteen kansainvälistymiselle ja tasolle se,
että me olisimme Euroopassa edelläkävijä akateemisen tutkimuksen
tekijänoikeuksien viemisessä tutkijoilta?
Kuka tunnettu tutkija suostuisi enää tulemaan Suomeen töihin?
Suomen arvostelijain liitto ry toteaa, että työryhmän esitys olisi
toteutessaan vahingollinen luovalle alalle, haittaisi vahvan tekijänoikeustalouden
syntymistä maahamme, johtaisi mittavaan ja perusteettomaan omaisuuden
siirtoon lähinnä median suuryhtiöille ja vaarantaisi sananvapauden
toteutumisen. Lisäksi se on tarpeeton, sillä työ- ja virkasuhteen tekijänoikeuksien
siirrosta sovitaan jo laajasti useimmilla aloilla.